Mie en kylä tiiä ny yhtään mittään mitä sitä pukisi piällensä. Olin lährössä sivakoimmaan ku muari toppuutteli, ettei tuallasisa vetimisä männä mihinkkään. Oliha miulla ukkivainnaan kalasarit ja rusukea neule, mutta eivät nua kelevanneet. Niisä ois ollunna ilimastointireijätki iha omasta takkaa. Akka sanoo, että oraavatki naurraa miulle. Naurakeet poies vaa. Ku kualevat räkätykseesä ni mie tee niist turuki.
En mie sitä muarille anna. Se käyttääpi jottai tekenisiä kerraastoja ulukona kohokatessaan. Ne päästääp hikkee mukaamas lävitte ja lämmittää sammaan aikaan. Pah. Kylä tekenine kerraasto o parree semmonen, josa o vasara mukana. Se se o torelline tekenine kerraasto. Näilä nykyajaan nuarilla se varamaan tarakottaa, että niilä o tiatokone pökösyisä. Siis joka pöksysä, ja ne mittaapi niitte elintoimintoja ettei vaa kualema pääse yllättääs. Mut kah jos törömäät puuhu sivakoiressa. Siihe ei palajo semmottet humupuukihousut auta. Kaiketi nua ei siksi hiihräkkään ennää, ku ne pelekää kualemmaa.
Ny se muari raakkuupi, että ois pitänynnä olla viälä vanttuutki. Raavas miäs ei semmottista perusta. Kylä se vaariki oli tukkimettällä kesät talavet iliman mittään räpyttimmiä. Käret siinä karaistuupi ja miel, ku ei ruveta turuhia rukkassia sovittelomaan soromihi. Mie lährenki mettään alaasti ni ei tulo sanoomista ennää asustuksesta. Simpautan lauran pätäkät jalakoihi ja risuista saapi erinomaaset sauvat. Siin ei voitelusta kitistä ku mennää mäkkee alas sutujakasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti