Riittääkö jonkin teon perusteluksi ainoastaan se, että kyseinen toiminta kuuluu muka nimenomaisen ihmisen persoonaan? Oletetaan henkilöllä A olevan ärsyttävä tapa puhua toisista selän takana (jos tämä ei ole jonkun mielestä ärsyttävää niin lisää toki jokin muu tapa tähän kohtaan). Asian helpoin kuittaus on olankohautus ja lause: 'No A:han on A'. Miten niin A on A? Jos B on B ja läimäisee toista kuonoon niin voiko sen kuitata sanomalla: 'B on B, se kuuluu hänen luonteeseensa'? Jos A:n luonne ja sen mukanaan tuoma toiminta on toisia ihmisiä ärsyttävää niin voiko asian korjata ainoastaan sysäämällä vastuun A:n muuttumattomuuden piikkiin?
Entä sitten ihmisen positiiviset puolet (kyllä niitäkin useista ihmisistä löytyy monia)? Tässä kohtaa toteamus muuttuu hieman jopa loukkaavaksi. En nyt tarkoita etteikö ihmistä olisi hyvä kehua siitä, että hän on esim. lähes aina iloinen. C on C toteamus vain vesittää ihmisen pyrkimykset kasvattaa ja tuoda itsessään esille omia mukavia puoliaan. Ainahan tuo auttaa toisia, se nyt vaan on sellainen. Onko? Eikö positiivinen toiminta ja toisiin suhtautuminen ole valinta ihan kuin vastakohtansakin.
Mielestäni yhtä hutera perustelu jollekin on sanoa 'pojat ovat poikia' tai 'tytöt ovat tyttöjä'. Se antaa jollekin toiminnalle erivapauden, koska asiaan ei uskalleta tai haluta puuttua. Samoin kuin positiivista toimintaa ei nähdä ja siinä kannusteta, jos se luetaan vain jonkin tietyn luonteenpiirteen johdannaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti