Päivänä taannoisena elämäni oli kuin Hitchcockin linnuista konsanaan. Tepastelin Vantaalla ihailemassa istutuksia ja huomasin silmänurkastani lapun, joka ilmoitti sisäpihan kiukkuisista linnuista. Yhtään siipiveikkoa ei näkynyt, joten jatkoin haahuiluani plakaatin tuntumassa.
Kasvieuforiani sai minut kiertämään talon toiselle puolelle, jossa oli samainen lapuska kertomassa vihaisista tipusista. Astuessani talon lipan alta pois kuulin katolla infernaalisesti kirkaisevan lokin. Se kaiketi huusi kaverilleen, että nyt on tulossa idiootti, joka kaipaa paskaa päähänsä ja nokan silmäänsä. Jähmetyin hyytävän kaakkumisen edessä, jolloin lokin huutokin loppui. Jättiläislintu kyttäsi jokaista liikettäni vartiotornistaan ja uskaltaessani astua muutaman askeleen eteenpäin, se jatkoi veret seisauttavaa kirkumistaan.
Otin riskin saada peräsuolen tuotoksia päähäni ja lähdin kävelemään sisäpihan poikki... tai no juoksemaan samalla kun tunsin tappajalokkien siiveniskut korvissani. Ne hyökkäsivät vuoron perään kummastakin suunnasta samalla kirkuen ja taktisia ohjeita toisilleen jakaen. Pitelin keskellä hyökkäystä käsillä päätäni ajatellen suojelevani hiuksiani sarjatulelta. Turhamaisuuteni ei onneksi saanut kolausta, minkään valtakunnan lokintuotoksen muodossa.
Päästessäni toiselle varoituskyltille, kiukkuiset ilmahyökkääjät jättivät minut rauhaan. Toisella kerralla täytynee ottaa mukaan sadetakki ja sardiineja harhautukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti