Hemppis ja kuihtunut puu

Hemppis lyllersi kotiin allapäin. Sen kuonolle vierähti suuri kyynel ja sen niiskaukset täyttivät koko huoneen. 'Mikä sinulla on hätänä?', kysyin huolestuneena. 'Kävin kaadetun puun luona eikä se enää vastannut minulle. Se ei kertonut minulle kuihtuvansa pois'. Otin pullevan krokotiilin syliini ja paijasin sen päätä. 'Tiedätkö ettei puu ole ole poissa. Tai ainakaan sen voimat eivät ole kadonneet mihinkään. Ne ovat siirtyneet puusta muualle luontoon. Puun lahotessa sen elinvoima siirtyy maahan ja siitä muihin kasveihin. Vaikka et enää voikaan keskustella puuystäväsi kanssa, voit nähdä sen elinvoiman'.

Hemppis niisti kuononsa paidankulmaani ja reipastui. 'Tarkoitatko, että vieressä olevat kukkaset ja pensaat saavat puun elinvoiman?'. 'Juurikin niin', vastasin. 'Sittenhän voin pelata niiden kanssa korttia. Yksi pensas näyttikin aina siltä, että olisi halunnut tulla mukaan peliin'.

Hemppis halusi käydä jättämässä puulle jäähyväiset. Se pakkasi pieneen laukkuun kortit ja muutaman kaulahuivin. Kävellessämme kaadetun puun luokse Hemppis muuttui hiljaisemmaksi. Se kapusi osittain lahonneen rungon päälle, taputti sitä hellästi ja suuntasi sitten pensaalle korttipakka tassuissaan: 'Saat nämä lahjaksi'. Pensas humisi ujon tyytyväisenä. Kotimatkalla Hemppis siirteli maahan pudonneita lehtiä tien sivuun ja kietoi muutaman kylmissään olevan kasvin varteen huivin.