Jätekameli

Viikon sitä kesti. Kädet vapisten laitoin seitsemänä päivänä kaiken sekajätteeseen. Pieni ääni päässä huusi ohjeita: 'EI TUONNE! Tuo kuuluu energiaan ja tuo menee kartonkiin ja tuo ei mene ainaakaan tuonne! EIIIIII!'. Olisin varmaan saanut sydämentykytyksiä, jos kaikki ylimääräinen vaate ja tavara olisi päätynyt samaan osoitteeseen, eikä kirpputorille lahjoituksiksi.

Miten sitä ihmisellä voikin olla niin järjettömästi tavaraa? En kannata askeesia saatika sitten minimalistista sisustusta. Minusta kodissa on oltava paljon katseltavaa, kuin ranskan hovissa konsanaan. On kiva kun omistaa kaikkea kaunista. Sanokaa valkoisen hifistelijät mitä tahdotte, mutta värejä pitää olla niin paljon, että kaikki sopivat toisiinsa kuin sateenkaaressa.

Vaatteitakin täytyy olla joka lähtöön. Tyylini saattaa kokea muutoksen muutaman päivän sisällä romanttisesta perusmaukkaan t-paidassa. Silloin ei auta, jos vaatekaapista löytyy vain lenkkarit, colleget ja joku, jota on joskus hyvällä tahdolla voinut kutsua jakuksi isoisoisoäidin aikaan. Kaipaisin kaappiini ryhtiä. Jospas siellä joku aamu olisikin vain muotilehtien hehkuttamia musthaveperuskuteita, kuten valkoinen istuva kauluspaita, trenssi ja mustat suorat housut. Tylsää. Nukuttavaa. Ainakin yhdessä ne muodostaisivat kehtolaulun, johon nukahdettuaan näkisi painajaisia toimistosta.

Joka tapauksessa tänään katkesi kamelinselkä ja perustin roskakaappiin energiajakeen. Pakkohan se on, kun ympäristöagenttia minussa ei noin vain hiljennetä. Vielä kun saisin selville, että kuinka kauas tätä polttojätettä pitää lähteä raahaamaan. Nyt se oma jätekameli olisikin vallan mainio sijoitus.