Kirpparihaukan reviirinlaajennus

Päätin kartoittaa Helsingin kirpputoritarjontaa perusteellisesti. Aion visiteerata minulle jo tutuiksi käyneissä putiikeissa, sekä laajentaa reviiriäni uusille kauppaneliöille. Kirjoitan lyhyen arvion jokaisesta liikkeestä, jossa vierailen. Odotan sormet syyhyten, että pääsen ihailemaan erilaisia aarteita.

Ansa: Fleminginkatu 8
Selkeät ja värikkäät nettisivut. Mainostaa tuotteitaan myös Naamakirjassa, jonka kautta voi tiedustella kokoa, hintaa tai vaikka varata tuotteen päiväksi sovitusta varten. Liike on lattiasta kattoon täynnä vaate- ja asusteaarteita. Useimmiten koot ovat vain olleet minulle pieniä. Kaikki myynnissä oleva on hyvässä kunnossa ja käyttövalmiina. Vaikka ei jokaisella kerralla mitään ostaisikaan, on myymälä sisustukseltaan jo näkemisen arvoinen. Tiskin takana palvelee ystävällinen omistaja, jolla on hymy herkässä.

http://www.ansa-kauppa.com/

Paratiisi: Fleminginkatu 22
Seinät varustettu astioilla ja keskellä liikettä matala pöytä toimii esittelytasona. Kaupasta löytyy pääosin astioita, mutta pöytäliinoja ja verhoja etsivä voi käydä myös haistelemassa yhden rekin tarjontaa. Myyjä oli valmis tarvittaessa auttamaan. Hinnasta neuvotteleminen onnistuu ainoastaan omistajan ollessa paikalla. Siisti liike, jossa ei tarvitse pelätä rikkovansa mitään ohi kävellessään.

Hemppis ja meriradiot

'Mikä tämä on?', kysyi Hemppis minulta kesken kirjahyllyn siivoamisen. Hemppiksen kuonoon oli takertunut muutama villakoira, kun se marssi luokseni kasa simpukoita sylissään. 'Ne ovat merenalaisia radioita', vastasin. 'Laittaessasi korvan kiinni tuollaiseen, voit kuulla sieltä aaltojen kohinan'. Hemppis pyöritteli simpukkaa hetken tassuissaan, otti sitten toisen laittaen sen korvalleen ja totesi: 'Täällä soi Lambada!'. Sitten se vaihtoi toiseen simpukkaan ja jatkoi häntä väpättäen: 'Ja täällä Krokotiili rock. Merenalaisilla radiokanavilla on monipuoliset soittolistat'.

Hemppis piti simpukkaa tassuissaaan ja alkoi pyörimään hurjasti. Juuri kuuraamalleni lattialle ilmestyi krokotiilin käpälän- ja kuononjälkiä, kun se kumarteli musiikin tahdissa matushkoille pyytäen niitä valssaamaan kanssaan. Hemppiksen pokatessa minulle otin pullevaa ystävääni tassuista ja lennätin sitä ilman halki ympäri olohuonetta. Kesken vauhdin Hemppis päästi irti. Kuului kolinaa, kun pyöreä krokotiili iskeytyi kattolamppuun ja tippui siitä sankoon mojovan läiskähdyksen saattelemana. Hetken aikaa ympärilleen katseltuaan Hemppis ryhtyi laulamaan: 'Pieni ankanpoikanen polskutteli veessä, pien ankanpoikanen lumpeenlehden eessä...'. Nostin laulavan krokotiilin ämpäristä kuivaten sen pyyhkeeseen.

Häntä vielä vettä valuen Hemppis kasasi simpukat taas syliinsä ja suuntasi parvekkeelle. Se asetteli meriradiot riviin kukkapenkkiin ja katseli työnsä tuloksia myhäillen: 'Nyt kukkaset ja linnut saavat myöskin kuunnella musiikkia. Ruusu toivoi erityisesti reggaeta ja ehkäpä oravatkin tykkäävät, jos ne kuulevat klassisia pianokonserttoja'.

Peitellessäni Hemppistä illalla nukkumaan, se valitsi mukaansa pienen simpukan. 'Tänään sinun ei tarvise laulaa minulle tuutulaulua', se huokaisi ennen nukahtamistaan. Painoin korvani kiinni simpukkaan, ja mitä sieltä kuuluikaan: Tukholman viemäriverkoston kohinaa.

Omenapuu

Mikään ei voita omenapuun kukkien tuoksua, eikä pionin, eikä freesian... Fiilistelin kesän alkamista ja tässä tulos:

Ikuisuusprojekti multilingvisti

Minulla on ikuisuusprojekteja, joista yksi liittyy kielten opiskelemiseen. Tällä hetkellä kiinnostaisi opetella saksaa, venäjää, kiinaa, japania ja thaita. Hieman Aasia- painotteinen suuntaus vallalla. Todellisuus kuitenkin on, että olen vasta plärännyt nettiä silmällä pitäen sitä, missä joitakin näistä kielistä voisi opiskella edukkaasti. Lainasin kyllä kaverilta venäjän kielen opiskelumateriaalia, ostin saksan kielen kirjan, jonka taso on suunnattu lapsille. Lisäksi hommasin Tuhat sanaa kiinaksi- teoksen, jonka ääntämiset aion kuunnella netistä. Enhän sentään tahdo kiroilla tai haukkua jonkun äitiä lehmäksi vain, koska toonini olisi päin sitä itseään.

Maailma kylässä

Pyörin tänään Maailma kylässä- festareilla. Sen lisäksi, että tapasin siellä ihmisiä, joita en ole nähnyt naismuistiin, näin myös yhden julkkiksen lähietäisyydeltä. Paula Koivuniemeä ei tässä tapauksessa lasketa. Bongasin Kierrätyskeskuksen rekistä nätin mekon ja pörhälsin katsomaan sitä vauhdilla. Ihmettelin raivatessa tietäni porukoiden välistä miksi ihmiset pönöttävät puolikaaressa tuijottaen samaan suuntaan. Mekon arvioinnin lomassa tajusin vieressäni seisovan ex-presidentti Tarja Halosen. Se selitti paljon. Pyysin rouva presidenttiä poseeraamaan kuvassa, jonka mahdollisesti julkaisen täällä, kunhan filmi on kehitetty.

Festareilta tarttui mukaani materiaalia EU:sta, Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöstä ja Changemakerien pisteeltä. Näistä lisää, jos jokin kolahtaa. Mieleen jäivät erityisesti Punaisen ristin Avun kasvot ja karuudessaan sydämen itkemään ja palan kurkkuun saava Health care in danger- näyttely. Ei todellakaan sovi heikkohermoisille.

Linkit:
http://www.kierratyskeskus.fi/
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?
http://www.punainenristi.fi/uutiset/20120523/avun-kasvot-ja-sodan-vaikutukset-tutuiksi-maailma-kylassa-festivaaleilla
http://www.changemaker.fi/
http://ec.europa.eu/finland/index_fi.htm

Rannekoru

Ihailin eri valmistajien rannekoruja, joihin saa itse valita omat helansa. Minulle missään mallistoissa ei vain ole ollut tarpeeksi henkilökohtaisia heloja, joten kaivoin latikostani kaikki vanhat riipukseni ja tein niistä oman rannekoruni. Nyt jokaisella symbolilla on todellakin tarina takanaan.

Hemppis liikennesääntöviidakossa

'Pyörä ajoi ylitseni!', huusi Hemppis saavuttuaan kotiin. 'Miten se on mahdollista?', kysyin huolestuneena. Pyyhin rätillä renkaan jälkiä sen päästä samalla, kun Hemppis selitti olleensa rähmällään tien sivussa tutkimassa kukkasia, kun pyörä ajoi sen päältä. 'Olen niin vihreä etten puskasta erotu', Hemppis totesi. 'Enkä näköjään tiestäkään', se jatkoi sylkiessään pikkukiviä suustansa. Selitin krokotiiliystävälleni, että sen olisi aika opetella liikennesäännöt. Viemäreissä oli sen mukaan vain yksi sääntö: Lillu virran mukana ja jos et jaksa, älä lillu.

Niinpä Hemppis ryhtyi etsimään ohjeita turvallisempaan liikkumiseen. Pian se tuli kertomaan minulle oppimaansa: 'Autot ajavat vasemmalla puolella, joten ensin on katsottava oikealle, sitten vasemmalle ja vielä varmuudeksi oikealle, jotta on turvallista ylittää tie'. Kuuntelin pullevan krokotiilin selostusta yrittäen hahmottaa suuntia. Sitten hoksasin: 'Sinä olet opetellut Lontoon liikennesääntöjä. Siellä autot ajavat toisella puolella katua kuin täällä'.

Hemppis mutristi suutaan ja otti hyllystä toisen kirjan. Hetken aikaa sitä selattuaan se jatkoi selontekoaan: 'Aina pitää muistaa katsoa ylös ja sitten alas, jotta mitään ei pääse iskeytymään päähän tai teline ei petä jalkojen alta...'. Nappasin teoksen Hemppiksen tassuista ja tavasin: 'Rakennustyömaan käsikirja, ohjeita luupäille. Mitä liikennesääntöjä nämä muka ovat?'. 'Luupäiden', tuhahti Hemppis.

Edellisestä hieman turhautuneena pyöreä ystäväni ahtasi itsensä kirjojen väliin ja avasi seuraavan teoksen lukien minulle ääneen: 'Tärkeää on seurata näitä äänimerkkejä: kimeä siritys, kirskunta ja napsuttelu. Näistä tunnistaa onko kyseessä naaras- vai uroslintu'. 'Heetkinen. Annapa se teos tänne. Lintu-krokotiili-lintu sanakirja. Nyt riittää tämä teorian opiskeleminen. Me lähdemme ulos opettelemaan liikennesääntöjä', hihkaisin.

Ensimmäisessä kadunkulmassa Hemppis oli vyöryä auton alle. Kuljettaja sai juuri ja juuri pysäytettyä koslansa, ennen kuin Hemppis olisi muotoillut sen pohjan uudelleen. Juoksin ystäväni perään, tartuin sitä tassusta ja opastin: 'Vaikka kuperkeikkojen tekeminen onkin kivaa, niin risteyksissä katso eteesi, ettet vahingossa ruttaa ohi ajavia autoja. Punaisen valon nähdessäsi pitää pysähtyä'. 'Ai, eikö se tarkoitakaan sitä, että saa mennä lujempaa?', ihmetteli Hemppis. Keskellä katua Hemppis yhtäkkiä löi tassut lujasti maahan ja kieltäytyi liikkumasta. Vedin sitä perässäni, kunnes Hemppis alkoi kiljumaan: 'Punainen valo! Ei saa liikkua!'. Katselin epätietoisena ympärilleni, kunnes huomasin punaisen liikennevalon monen kymmenen metrin päässä. Selitin ystävälleni, että sääntö pätee ainoastaan silloin, kun on aikomassa ylittää tien.

Takaisin pihalle tullessamme Hemppis muisti jo kävellä kadun oikeaa puolta, eikä enää pyörinyt siksakkia laidalta toiselle. Sitten se hoksasi maahan maalattuja valkoisia viivoja. 'Nämäkö ovat nyt niitä suojatien merkkejä?', se kysyi. 'Ne ovat parkkiruutuja', totesin. Autot parkkeeraavat niihin. Hemppis pohti hetken, alkoi piippaamaan kovaäänisesti ja peruutti itsensä yhteen ruuduista. 'Näin roska-autokin tekee ajaessaan takaperin. Linnuksi tämä ääni tarkoittaa: Kungfumato kaakossa'. 'Kungfuillaanpa jo kotiin', sanoin. Niin päivä liikennesääntöviidakossa päättyi kahden olion kummallisiin hyppelyihin portaissa.

Käsityömyyjäiset ja ravintolapäivä

Pacificon käsityömyyjäisten satoa:

Korvakorut: http://tiiart.blogspot.com/

Tämä ja pari: www.minka.fi

Käväisin myös ravintolapäivänä Katajanokalla. Nälkäinen ihminen ilahtuu lippakojusta täynnä indonesialaisia herkkuja. Suorastaan ahmin kevätkääryleet, kanasatay-vartaat, pähkinätahnan, papukroketit ja sambuusit. Miten joku voikin valmistaa niin luvattoman taivaallista sapuskaa jäämättä kiinni.

Yllä näkymää ruokapöydästä.

Hemppis piknikillä

Eräänä kauniina kesäisenä päivänä Hemppis pyöri sisällä. Se vyöryi pitkin seinänvierustoja törmäillen huonekaluihin ja jalkoihini. En saanut hetkenkään rauhaa sen kitinältä, joten tuhahdin hermostuneesti: 'Jos sinulla ei ole mitään tekemistä, mene ulos piknikille!'. Hemppis tuijotti  minua ja rymisteli keittiöön. Se lastasi syliinsä kasan tyhjiä tonnikalapurkkeja ja oli suuntaamassa ovelle, kun sain sen kiinni kori kädessäni. 'Mitä sinä noilla?', kysyin. 'Syön ne', vastasi Hemppis. 'Mitä jos pitäisitkin oikein hienostuneen piknikin ja joisit mehua posliinikupista?', ehdotin. 'Miksi minä haluaisin raahata pottani ulos ja juoda siitä mehua?', ihmetteli Hemppis. Kävelin hihittäen keittiöön ja näytin Hemppikselle mukia, jonka nähdessään se punastui.

Pakkasimme yhdessä korin täyteen herkkuja, joka tassuissaan Hemppis suuntasi ulos. Se asetteli liinan puiden katveeseen, levitti eväänsä ja oli aikeissa haukata leivästään, kun ylhäältä kuului: 'Banzai!'. Samassa hetkessä ympäröivistä puista laskeutui iso kasa oravia. Ne lähestyivät Hemppistä joka suunnalta piirittäen niin eväskorin kuin pullevan krokotiilinkin. Yksi oravista pörhisti häntäänsä uhkaavasti samalla puhuen matalalla äänellä: 'Me takavarikoimme tämän korin sisältöineen'. Toivuttuaan hämmennyksestään Hemppis vastasi: 'Taidatte olla aika nälkäisiä oravia. Jos jätätte korin minulle, voin tuoda teille huomenna siinä lisää ruokaa'. Oravat katsoivat toisiaan, nyökkäsivät ja katosivat paikalta kaikki eväät mukanaan.

Seuraavana päivänä Hemppis täytti korinsa, lyllersi ulos ja jäi odottamaan oravia. Eipä aikaakaan kun puusta kuului jälleen: 'Banzai!'. Hemppis koreineen oli jälleen oravien saartama. Ne tyhjensivät kaiken viimeistä muffinsin murua myöden ja Hemppis jäi katsomaan huiskuhäntien perään niiden vilistäessä takaisin pesiinsä. Ollessaan viikkaamassa liinaa, Hemppis näki silmäkulmastaan pienen oravan lähestyvän sitä varovasti. 'Anteeksi suuri krokotiili...', vikisi orava. 'Me emme ole pahoja oravia, olemme vain nälkäisiä. Meillä on se ongelma, että unohdimme minne olemme jemmanneet kaiken ruokamme. Näimme sinut herkkujesi kanssa ja ajattelimme josko olisit jakanut osan kanssamme. Tilanne vain riistäytyi hieman tassusta, kun olimme juuri leikkimässä sissikapinallisia...'. Hemppis katseli vapisevaa oravaa, tömisteli sen luokse ja halasi sitä. 'Tulkaa huomenna uudelleen, minulla on teille yllätys. Mutta saatte unohtaa sen 'banzain' hokemisen ja tulla istumaan ja syömään kanssani liinalle'.

Kolmantena päivänä Hemppis oli ahtanut koriinsa niin paljon ruokaa, että omenoita vieri pitkin rappukäytävää sen vilistäessä ulos. Jälleen Hemppis levitti liinan ruohikolle ja jäi odottamaan oravia. Pian yhden puun takaa ilmestyi näkyviin korvat. Toisen puun lehdet rapisivat ja pensaissa kävi liike. Äkkiä Hemppis oli oravien ympäröimänä ja häntäänsä pörhistellyt orava seisoi pää painuksissa Hemppiksen edessä. 'Anna anteeksi', se sanoi. Muut oravat yhtyivät pyyntöön. Hemppis virnisti koko suuren hammaskalustonsa leveydeltä ja totesi: 'Saatte anteeksi. Tulkaa tänne liinalle istumaan'. Kun kaikki olivat asettautuneet mukavasti, Hemppis kaivoi korista esille suuren täytekakun ja jakoi jokaiselle lusikan. Kaikki alkoivat syömään kakkua innolla. Viimeisenkin murun kadotessa oravien vatsaan, Hemppis nuoleskeli huuliltaan kerman rippeitä ja murahti onnellisena: 'Olen saanut paljon uusia ystäviä tänään. Olen niin iloinen'. Huiskuhännät hyppivät riemusta Hemppiksen kuonolla ja vatsalla. Hemppis lupasi oraville myös auttavansa niitä ruokakätkön etsinnässä ja uusien ruokien tallettamisessa. Nimittäin avatessani kenkälaatikon, se oli täynnä pähkinöitä.

Kellottomuuden ylistys

Mietin mihin ihmiset tarvitsevat kelloa. Mitä ajantajulla tekee vapaa-ajalla, jos ei ole sovittuja menoja? Itse luovuin rannekellon käyttämisestä lukiolaisena. Syy tähän oli alussa lähinnä saamattomuus hankkia uutta patteria loppuneen tilalle. Olin sitä ennen tehnyt ihmiskokeen itselläni laittamalla kellon ylösalaisin ranteeseeni. Testasin kuinka kauan aivoilta menee aikaa sopeutua katsomaan kellotaulua väärin päin vain tietyssä tilanteessa. Muistaakseni viikossa osasin automaattisesti kääntää numerot päässäni ilman sekaannuksia.

Koulussa en tietenkään voinut välttyä kellojen näkemiseltä, koska niitä oli ripustettuna joka seinälle, mutta vapaa-ajalla oli ihanaa, kun en enää automaattisesti vahdannutkaan kädessä killuvaa aikarautaa. Enkä kyttää edelleenkään. Monet kellot ovat kauniita ja kerran erehdyin hankkimaan kirpputorilta punaisen kellon. Se lepäsi ranteessani kolme päivää. Sitten siitä loppui veto ja minulta loppui halu raahata ylimääräistä painoa mukanani. Lisäksi huomasin jälleen luisuvani vilkuilulinjalle.

Kellottomuuden ihanuus valkenee niinä päivinä erityisen selvästi, kun ei ole varsinaisia menoja. Aikaa on käytettävissä juuri sopivasti kaikkeen mitä haluaa tehdä ja jos kaikkea ei ehdi tehdäkään, se ei haittaa. Aina on olemassa seuraava päivä tai kerta, jolloin voi puuhailla ajattelematta ajan kulumista. Ajattominta tietenkin oli lapsena, koska kellon ja aikataulujen seuraamisen vastuut olivat vanhemmilla. Samanlaiseen autuuteen ylsin eräänä kesänä, kun sain kuukauden ajan maata rannalla varjossa eväiden kanssa ja lukea kirjoja. Luin kirjan päivässä. Sain akut todella tehokkaasti ladattua ja kuukauden loma tuntui huomattavasti pidemmältä. Olinhan ehtinyt kirjojen myötä matkailla ajatuksissani ties missä, elää eri aikakausissa ja eläytyä muiden ihmisten maailmaan. Ajalla ei ollut merkitystä. Vain vatsa muisti ilmoittaa ajoittain tarvitsevansa jäätelöä.

Suosittelen kellon tahallista kadottamista erityisesti sellaiselle, josta tuntuu ettei vuorokaudessa ole tarpeeksi tunteja. Pyydä ystävääsi ottamaan kello pantiksi viikonlopun ajaksi. Alussa tämmöinen irtaantuminen voi aiheuttaa vieroitusoireita, mutta ajan kanssa (siis sen ajan kanssa, jota ei saa seurata) tukaluus tiedottomuudesta helpottaa.

Pakko kuitenkin myöntää, että omistan taskukellon. Se piiloutuu välillä mukavasti laukkuun muistuttamaan vuorikangasta ajasta. Ilokseni kello on vedettävää mallia. Vedon loppuessa minulla on käytettävissäni sama tunti moneen kertaan.

Kiehtovat kirpputorit

Oi tätä riemun päivää, kun sai herätä aikaisin ja jatkaa torkuttelua sohvalla. Puput olivat huomionkipeällä tuulella, sillä niiden harrastuksena oli nakerrella ja nyppiä kirjoja hyllystä silmän välttäessä. Saadessani itseni julkikuntoon, suuntasin suoraan Valtterille. Saaliiksi sain silkkisen topin, huivin, korvikset, viuhkan (helteet tulevat...) ja hiuskoristeen. Siitä pyyhälsin Uffille, josta mukaani tarttui kasa farkkuja ja pari toppia. Edellisten takia lähdin kartoittamaan kirppujen tarjontaa, jälkimmäiset vaatteet olivat lähinnä bonuksia.

Olen miettinyt mikä kirpputoreissa minua oikein kiehtoo. Se voi olla opittua, sillä lapsena osa vaatteistani hankittiin käytettyinä. Kiersin välillä itsekin ulkokirppiksiä tingaten leluista myyjien kanssa. Toisaalta työhistoriani kirpputorilla vaikuttaa asiaan, koska tiedän kuinka laadukasta vaatetta ja käyttötavaraa sieltä saa. Se on myös vaikuttanut kykyyni tehdä nopeita huomioita vaatteiden kunnosta, koosta ja materiaaleista. Kolmanneksi on löytämisen riemu. Koskaan ei tiedä mitä aarteita osuu kohdalle. Saatan hankkia jotain vain, koska se näyttää kivalta, on hassu tai puhutteleva. Uuden vaatteen hinnalla saa monesti pinon käytettyjä. Joissakin saattaa jopa vielä killua kaupan hintalappu.

Oman kaappini sisältö koostuu 80-90 prosenttisesti käytetyistä vaatteista ja loput on ostettu uutena. Tämä mahdollistaa nopean kierron ilman tuskallista rahaa polttopuiksi-ajatuksia, kun kalliit vetimet eivät sujahdakaan ylle. Nykyään kiinnitän enemmän huomiota vaatteen käyttöikään: kauan aion sitä käyttää, sopiiko vaate tyyliini ja onko kaapissani jo samantapainen. Tietenkin yksi syy miksi ostan vaatteeni kirpputorilta on vaihtelunhalu ja tyylikokeilut. Jos jokin vaate kyllästyttää yhden käyttökerran jälkeen, menetetty summa on pienempi kuin vastaavan uutena hankitun.

Kirpputorien kiertäminen on niin mukavaa. Voisin kutsua sitä jopa harrastukseksi. On rentouttavaa penkoa vaatekasoja kuin mangusti tai bongata rekistä 'se täydellinen mekko'.

Tiikerikoru

Eilen oli täydellinen päivä kaupungilla kävelemiselle. Juuri kun luulin kastuvani, löytyi kahvila johon paeta pisaroita. Kertakäyttökamera on ollut ahkerasti mukana menossa ja rullasta on jäljellä puolet, joten pian voin julkaista kuvia täälläkin.

Kävelyreissulta hommattu ihanuus:

Hurmaava otus, joka syö sinut, kun suljet silmäsi.

Iltatee

Tässäpä elämän yksi nautinto:

Jasminteen juominen ilta-auringon hyväillessä kasvoja ja keksilajitelman hyväillessä masua.

Hemppis balettinäytöksessä

Kerran Hemppis rynnisti kotiin innosta soikeana. Normaalistihan se on pyöreä kuin rantapallo, mutta nyt Hemppis oli niin täynnä intoa, että oli suorastaan soikea. Se mennä häselsi ympäriinsä, sovitti ylleen kukkasia, kietaisi pitsipöytäliinan tutuksi, ja ahtoi mukaan kokonaisuuteen vielä kruununkin. Katselin sen menoa hetken hymynkare huulilla. Sitten maltoin ottaa sitä hännästä kiinni ja tiedustella: 'Miksi sinä koristelet itsesi kuin prinsessan?'. 'Esitämme balettikoulun kevätjuhlassa otteen Mendelssohnin Kesäyön unelmasta. Alkusoiton, jossa keijut jahtaavat siilejä, käärmeitä ja mehiläisiä! Minut on valittu tärkeään rooliin. Saan varmaan olla Titania'.

Tästä ilmoituksesta alkoi armoton lattioiden kuluttaminen, kun Hemppis harjoitteli pliéta, grand jetéa ja reverencea peilin edessä. Alakerran naapuri kävi välillä tiedustelemassa, oliko asfaltointi jo ohitse vai vieläkö ajattelimme uudistaa kotimme pintoja. Kevätjuhlan lähestyessä Hemppis muuttui hiljaisemmaksi. Kerran tullessaan harjoituksista kotiin se viskasi tossunsa nurkkaan ja ryömi sängyn alle mököttämään. Möngersin sen jäljessä, tökkäsin kylkeen ja odotin. Ystäväni huokaisi syvään ja tirautti kyyneleen. Sitten se sai kakistettua mistä balettitossu puristaa: 'Luulin saavani jonkun hienon ja tärkeän roolin, mutta ei. En saa olla Titania. En saa edes olla keiju, joka jahtaa öttiäisiä. Olen mehiläinen. Haluan kruunun ja siivet, mutta mehiläisillä ei ole kruunua vaan tuntosarvet'.

Minua säälitti ystäväni surullisuus. Sitten keksin: 'Laitetaan sinulle tuntosarvien päähän jalokivet'. Hemppis nyyhkäisi, niisti kuononsa lakanan kulmaan ja meni penkomaan askartelulaatikkoa. Liimasimme samana iltana toiseen tuntosarveen safiirin ja toiseen smaragdin. Rubiinista Hemppis teki itselleen kuonokorun.

Balettikoulun kevätnäytöksen aattona Hemppis ei ollut pysyä tossuissaan. Se pyöri hermostuneesti paikallaan. Jätin ystäväni venyttelemään lavan taakse ja suuntasin varaamaan katsomosta hyvän paikan. Edessäni istui pieni majava syli täynnä herkkuja. Valot pimenivät ja ensimmäiset sävelet kajahtivat ilmoille. Hemppis liihotteli sujuvasti keijukaisia karkuun. Yhtäkkiä yleisöstä kuului järkyttävä pamaus. Majava oli puhaltanut karkkipussin täyteen ilmaa ja rikkonut sen kesken näytöksen. Tanssijat hämmentyivät ja kaikista eniten Hemppis. Se sekosi askelissaan, kaatui ja lähti vyörymään kohti keijuja. Ne kaatuivat kuin keilat. Hemppis rymisi alas lavalta suoraan orkesterinjohtajan syliin. Selvitessään hämmennyksestä, se muiskautti suuren suukon kapellimestarin kaljuun otsaan, kipusi takaisin lavalle ja esitys jatkui siitä mihin oli jäänyt. Yleisö luuli kaiken tämän kuuluvan osaksi näytöstä. Lopussa Hemppis pyydettiin eteen kumartamaan ja katsojat heittivät sille paljon kukkia suurenmoisesta soolosta. Hämmentyneenä se imeskeli tuntosarviansa, mutta heilutti kuitenkin häntäänsä tyytyväisenä. Olihan se kaikesta huolimatta illan tähti.

Ristikkomania

Hommasin jälleen vuoden tauon jälkeen ristikon. Niitä on puoliksi täytettynä hyllyllä, mutta mieli kaipaa jotain uutta ja puhdasta, eikä osittain mietittyä. Jos jota kuta innostaisi aloittaa ristikoiden tekeminen, mutta ei oikein saa kirjaimesta kiinni, niin tässäpä muutama vinkki:

- Ristikoissa toistuvat monesti samat erikois sanat, kuten: sipi, nata, nuti, rele jne.
- Sanat ovat useimmiten perusmuodossa, joko yksikössä tai monikossa.
- Slangisanojakin esiintyy esim. kasi.
- Tämän hetken julkkikset, valtaapitävät ja muinaiset iskelmätähdet on hyvä tietää nimeltä... Vaikka ei osaisi yhdistää kasvoja nimeen niin riittää, kun tietää sukunimen ja etu-.
- Jos jokin on heittomerkeissä, kuten vaikka kuva sukasta, tällöin haetaan merkin nimeä, kuten Amar.
- Samoihin ruutumääriin saattaa mahtua useampikin sopiva sana. Tällöin kannattaa miettiä, miten sana vaikuttaa ympärillä oleviin sanoihin. Esimerkiksi voiko jokin sana loppua r-kirjaimeen?
- Lyikkäri ja pyyhekumi ovat paremmat kuin kuulakärkikynä.
- Aloita täyttäminen sanoista jotka ajattelet tietäväsi tai tiedät. Se auttaa muiden hahmottamisessa.
- Jos jokin sana sopii ruutuun, mutta ympärillä olevat sanat eivät aukea, mieti oletko oikeassa vai löytyykö sanalle synonyymi, onko se verbi, adjektiivi, substantiivi...
- Valitse hyllystä ristikko, jonka kannesta osaat selvittää ainakin kolme sanaa suorilta käsin. Tällöin lupaus helppoudesta pitää kohdallasi paikkansa.

Näillä pääsin itse alkuun. Samoin täyttämällä ristikkoa yhdessä ystäväni kanssa. Hurahdus aiheeseen jatkuu edelleen ja tuo paljon iloa rantalöhöilyyn ja odottelemisiin.

Kakkuset

Päätinpä tehdä kaksi kakkua äitienpäiväksi. Toinen on perinteinen kerma-marja-kombinaatio ja toinen pashasitruunakakku. Kermakakun 20 henkilön pohjan ostin leipomosta, sillä halusin loikata yhden työvaiheen ylitse ja siirtyä suoraan suosikki puuhaani koristeluun. Sen sijaan pashasitruunakakun tein alusta asti itse.

Kermakakku:
Sekoitin keskenään vispikermaa, rahkaa, mustikoita ja vaniljasokeria. Toiseen väliin levitin lisäksi mansikka-granaattiomenahilloa. Kostutukseen käytin raparperi-minttu-mehua. Päälle rahkalla ja vaniljakreemijauheella vahvistettua kermaa ja tuoreita marjoja.

Testasin kirpparilta löytämääni marmorista kakkuhyrrää. Melkein pyörrytti, kun liikkeen vauhti kasvoi ja kakun reuna vilisti silmissä.

Pashasitruunakakkuun tuli tietenkin mainittuja aineita. Lisäsin seokseen myös turkkilaista jogurttia, kananmunia ja liivatetta. Pohjan valmistin tummista kekseistä.

Nälkä

Tuttavani oli lipaskerääjänä muutama päivä sitten. Eräs ohikulkija äyskäisi hänelle: 'Mitä vit**a sä keräät niille afrikkalaisille. Niiden pitäis antaa kuolla nälkään'. Perusteena tyyppi käytti seuraavia argumentteja: 1. Ekosysteemi huolehtii näin maailman tasapainosta. 2. Kun köyhät kuolevat pois, hyvinvointi jakautuu paremmin loppujen kesken. 3. Maailmassa on miljardi ihmistä liikaa eli juuri sen verran kuin on nälkäänäkeviä ihmisiäkin.

Afrikka ei ole ainoa maanosa, jossa nälkä kurnii pysyvästi ihmisten vatsoissa. Myös Aasia joutuu kantamaan osan nälkätaakasta, samoin Etelä-Amerikka.

Pureudutaanpa nyt kevyen pintapuolisesti kaverin väitteisiin. Ekosysteemi huolehtii erään väitteen mukaan itse itsestään, vaikka kaikki ihmiset poistettettaisiin kuvioista. Itse asiassa ekosysteemin kannalta olisi parempi poistaa kaikki ihmiset, jotka tuhoavat sen vapaata kiertokulkua eikä suinkaan niitä, jotka hädin tuskin selviävät päivästä toiseen liian vähällä ruoalla saatika sitten omistaisivat tonneittain kulutushyödykkeitä. Näin ollen väitteen esittäjä itse olisi hyvinvoivana (tai pahoinvoivana kommenteista päätellen) rikkaana länsimaan kansalaisena deletoitavien listalla. Jos ei nyt ihan alkupäässä, niin ainakin listalla.

Toisen väitteen mukaan, jos maailmasta kuolisi miljardi ihmistä, jäisi lopuille enemmän millä mällätä. Faktahan on se, ettei siltä, jolla ei ole mitään, voi jakaa muille. Eli kaikki ruoka, joka nälkäisiltä jäisi muille olisi kohtuu lähellä nollaa. Ruokaahan maailmassa riittäisi kaikkien seitsemän miljardin ruokkimiseen, mutta se vain jakautuu epätasaisesti. Niillä joilla on, annetaan lisää roskikseen tuhlattavaksi asti. Niillä joille ainainen kurniminen taas on tuttua, ei edelleenkään ole mitään.

Pyörittelin seuraavaa ajatusleikkiä: Oletetaan, että kaikki miljardi nälkää näkevää kuolisivat yhtäkkiä saman aikaisesti. Silloin köyhimpiä eivät enää olisi ne, joilla ei ole voimia tai varaa hankkia ruokaansa. Köyhimmiksi siirtyisivät ne, jotka pystyvät elättämään itsensä juuri ja juuri saaden päivittäin tarpeeksi energiaa ruoastansa. Ahneuden iskiessä nämäkin ihmiset olisivat liikaa yhteisellä saaliinjaolla, joten olisi parempi, jos hekin kuolisivat. Siispä kaikki tietyn tulorajan (tai köyhyysrajan) ylittävät koottaisiin yhteen ja telotetaisiin, jotta hyvinvointi jakautuisi paremmin loppujen kesken.

Seuraavaksi katse käännettäisiin itseä huonompiosaiseen naapuriin. Sillä on vain pölynimuri ja polkupyörä, mutta ei autoa. Köyhempänä hän kuppaa parempiosaisten selkänahasta verta, koska ei voi itse hankkia autoa, vaan kehitysyhteistyöjärjestön on järjestettävä keräys saadakseen rahaa nelipyöräisen ostamiseen. Lisäksi itsellä oli mielessä hankkia samanlainen pyörä, joten naapurin kuolema tulisi kuin tilauksesta. Kun kaikki aineellinen olisi jaettu maata enää kansoittavan pienen ihmisyhteisön kanssa, käännettäisiin ajatus seuraavaksi ilmaan. Tuo hengittää liikaa minulle kuuluvia happimolekyylejä. Hän on muutenkin kaksi euroa köyhempi kuin minä. Siispä harvennetaan taas. Tällä tahdilla maailmassa olisi jäljellä enää yksi ihminen, joka samaan aikaan olisi maailman köyhin ja rikkain. Ekosysteemin villieläimet kyllä huolehtisivat siitä, että tämäkin tuholainen olisi pian vainaa. Tosin petojen pitäisi ensin kaivaa tiensä kaiken sen tavara- ja ruokavuoren keskelle, joka viimeistä ihmistä ympäröisi. Näin kaikki maailman seitsemän miljardia ylimääräistä ihmistä olisivat vainajia.

Eikö kuulosta hyvältä? Ehkäpä seuraavalla kerralla, kun ohitat lipaskerääjän, voit pysähtyä juttelemaan ja kysymään mitä sinä voisit tehdä asialle.


Järjestöjen sivustoja, joista lisätietoa asiasta:
http://www.xn--evtelmn-6waadba.fi/nalka/
http://www.ykliitto.fi/tiedottaa/uutiset/ykn_ruokahuippukokous_lapsi_kuolee_nalkaan_joka_viides_sekunti
http://www.kepa.fi/uutiset/4625
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66818&nodeid=34352&contentlan=1&culture=fi-FI
http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/lasten-nalka-on-kallista-ja-julmaa-tuhlausta/1140361

Päivä jolloin Hemppis söi posteljoonin

Eräänä päivänä tullessani kotiin Hemppistä ei näkynyt missään. Yleensä se odotti minua oven takana eteisessä ja huuteli ajankulukseen postiluukusta ohikulkijoille aforismeja. Katsoin siivouskaapista, jonne se piiloutuu mielellään siivoushanskojen alle. Ei krokotiilin kuonon häivähdystäkään. Tarkistin kirjahyllyn päällisen, josta se harjoittelee lentämistä. Ei ketään. Keittiön tiskialtaassa ei ollut kahluujälkiä tai leluankkaa. Hattuhyllyllä huivit olivat paikoillaan, joten Hemppis ei ollut leikkinyt sankariakaan.

Ovikello pirahti vaativasti. Siellähän Hemppis olikin nuoleskellen huuliaan. 'Mitäs sinä olet tehnyt?', utelin. 'Söin postinjakajan', vastasi Hemppis. 'Söit minkä?'. 'Postinjakajan', toisti Hemppis. 'Minulla tuli nälkä ja jääkaapissa oli pelkkä valo, joten söin...'. 'Sinun ei tarvitse toistaa!', ärähdin. 'Kukaan ei enää uskalla tulla meille kylään, jos jatkat samaa mallia. Sitäpaitsi oli siellä kesäkeittoa'.

Päivällisen nautimme hiljaisuuden vallitessa. Minua harmitti, ettei meille tulisi enää postia, koska krokotiiliystäväni oli ollut nälkäinen. Kesken keiton ryystämisen Hemppiksen ilme muuttui katuvaksi. Se sanoi häpeissään: 'Tuota... En minä sitä posteljoonia syönyt. Minä olen krokotiili, mutta posteljooni on niin kiltti, kun lainaa minulle runokirjojansa. Lausun hänelle aina päivän ajatelmani ja hän keksii riimeihin lopun. Söin laskun. Ihan vahingossa. Se vain tipahti kitaani kun olin laulamassa oodia Dostojevskille. Ja sitten nielaisin sen ja yritin juosta posteljoonin kiinni josko hän antaisi uuden laskun ennen kuin huomaat mitään...'. Mitä tuollaiseenkin sitten sanoisi, joten räjähdin nauramaan. Huojentuneena Hemppis jatkoi: 'Minä niin haluaisin olla hurja krokotiili, mutta en osaa. Haaveilen balettitossuista ja tutusta. Oikeasti haluaisin balettitanssijaksi'. Seuraavana päivänä kävimme ostamassa Hemppikselle balettitossut sillä kukapa voisi vastustaa ajatusta piruetteja pyörivästä pullevasta krokotiilista.

Hemppis

Tapasin Hemppiksen ensimmäistä kertaa kotonani. Huomasin postiluukusta tungetun muovipussin, jonka päällä oli leima ja teksti: Ei ennempää potimerkkejä kuonoonni. Avatessani nyyttiä jännityksen vallassa sieltä paljastui ensin valtavan kokoinen peppu. Pyöritin ja pyöritin pehmeää otusta, joka tuntui olevan yhtä isoa selkää. Lopulta löysin pienet silmät, jotka tuijottivat minua tarkkaavaisesti. 'Hei?', totesin. 'Grauuungh, minä olen Hemppis', kuului vastaus. 'Olen kotoisin Tukholman viemäreistä, mutta päädyin tänne, koska Ragströmin setä veti vessan turhan voimakkaasti. Hukkasin matkalla toisen puputossuni'.

Aluksi en tiennyt minne uuden vieraani sijoittaisin, joten ehdotin, että se voisi halutessaan nukkua sängyn alla. Sillä oli tullut matkalla nälkä ja koska käsitykseni krokotiilien syömätavoista oli olematon, tarjosin sille sardiineja. Hemppis irvisti annokseen päin ja tiedusteli olisiko lähistöllä roskista. Hän kun oli tottunut syömään kaikkea mitä viemäreissä lilluu, paitsi sardiineja. Niille hän on allerginen. Näytin tien roska-astialle, jonne Hemppis sukelsi oikopäätä mutustelemaan vanhoja paputölkkejä.

Lounaan jälkeen suuntasimme kävelylenkille. Halusin esitellä uudelle ystävälleni asuinaluetta, jotta hän voisi tarvittaessa pistäytyä kaupassa hakemassa maitoa sen loputtua. Matkalla näimme sinivuokkoja.

Kesken kukkien ihailemisen Hemppis höristi korviaan. Hetkinen, miten se voisi tehdä niin, koska sen korvat sijaitsevat pään sisäpuolella. Joka tapauksessa uusi ystäväni lähti pyörimään ääntä kohden. Jokin vikisi ja itki. Huomasin ulinan tulevan kaatuneesta puusta. Hemppis ei aikaillut, vaan könysi puun vierelle ja kysyi: 'Mikä sinun on?'. 'Minut on kaadettu ja juureni ovat katkenneet. Itken kauniita juuriani', vastasi puu. Hemppis ei aikaillut, vaan kiipesi halaamaan puuta. Valitettavasti sen käpälät ovat niin lyhyet, etteivät ne ylettäneet puun ympärille. Pulleva ystäväni oli kuitenkin tilanteen tasalla ja urisi puulle rauhoittavasti. Eikä aikaakaan, kun kummatkin jo nauroivat jollekin vitsille. Sain suorastaan vaatia Hemppistä jatkamaan matkaa. Valitettavasti meillä ei ollut kärryä matkassa, jotta olisimme voineet ottaa puuystävämme mukaan. Hemppis olisi halunnut lukea sen kanssa sarjakuvia peiton alla.

Matkan varrella kävimme myös leikkipuistossa. Hemppis mietti, josko puu olisi kierimällä päässyt sen kanssa hiekkalaatikolle, mutta totesi lopulta, ettei liukumäkeen juuttunut puu olisi kovin mukava näky. Muutaman hiekkakakun jälkeen Hemppis rynnisti keinuille, mutta antamani vauhti hieman pelotti sitä. Ankkakiikku oli Hemppiksen suurin suosikki. Siinä me keikuimme niin kauan, että aloin jo voimaan pahoin. Lähdimme suoraan takaisin kotiin. Yritin liikkua pyörimällä kuten Hemppis, mutta totesin ettei asfaltti aivan sovellu kuperkeikkojen tekemiseen.

Illalla paistoimme vohveleita ja söimme niitä kinuskin ja vadelmien kera. Masu pullollaan Hemppis ryömi sänkyni alle, mutta en voinut nukkua, koska patja meni mutkalle. Niinpä otin Hemppiksen kainalooni ja siitä lähtien olemme nukkuneet vieretysten.

Potkupyörän jäljityskeikka

Netti oli pullollaan pyöriä, mutta ei sitä yhtä, jota yritin jäljittää. Jo päiviä olin tehnyt kyttäyskeikkoja, tuijottanut silmäni sumeiksi ruudun kelmeässä valossa ahmien roskaa tappaakseni aikaa. Metsästin johtolankoja myyntisivustoilta. Kovistelin lehtien ilmoitusosioita uhaten repiä irti sivuja jos tietoja ei heruisi. Silti, ei jälkeäkään. Ihan kuin maa olisi niellyt kaikki myynnissä olevat potkupyörät ja minä etsin epätoivoisesti kaduilta ja tien vieriltä. Vahtasin varpaat jäässä josko se oikea uskaltaisi huristella ohitseni. Ei mitään. Aloin käymään jo epätoivoiseksi, kunnes kyberavaruuden ilmoitussivusto suostui livertämään nähneensä tarvitsemani. Hyökkäsin vihjeeseen kiinni kuin hai veriseen rustoon. Vihdoinkin kaikki tutkimukseni tuotti tulosta. Saisin jäljitettäväni osoitteen ja voisin lunastaa sen itselleni. Eteeni ei noussut enää yhtäkään estettä. Pienen suostuttelun jälkeen potkupyörä lähti mukaani ilman hangoittelua. Tehtävä suoritettu.

Pupulasta

Minulla on rohkea pupu nimeltään Noki. Sen pieneen aivokoppaan ei mahdu käsitettä saaliseläin, eikä sen päästä löydy nappulaa jossa lukee: 'Turbovauhti vaaran uhatessa'. Loikitin pupusta valjaissa eräänä kauniina päivänä, kun ulos pöllähti kolme koiraa. Kaikkien tajunnan täytti hetkessä vainu kanipaistista ja haukunta kerrottuna kuolan määrällä ylitti niiden tahdon kuunella ei-komentoja. Töpöhäntä tuijotti touhua hetken ja teki loogisen johtopäätelmän: niiden täytyy pitää minusta, koska ovat noin innoissaan näkemisestäni. Niinpä Noki yritti suunnata suoraa päätä uusia kavereitaan kohti, mutta hihna loppui kesken. Saattoipa omistajan harkintakyvylläkin olla jotain tekemistä tutustumismatkan keskeytykseen.

Töpöhäntäni omaa pitkät piuhat, kaikkiruokaisen maun (mitä kalliimpi johto, sen varmemmin siinä on hampaanjäljet) ja itsepäisen, mutta kiltin luonteen. Tästä kertoo se, ettei ötökkäni luovuta jos haluaa laajentaa reviiriänsä jonnekin. Kerran seurasin kun Noki yritti käyttää itseään muurinmurtajana. Vauhdilla suoraan päin ovea, jonka taakse oli pakko päästä kurkistamaan. Lieneekö liian monta pääosumaa täyspuuhun osasyynä ajatuksen hitauteen... Toinen pupuni Hilla osaa vetää oven auki hampaillaan tai pyytää minua apuun, koska ei yletä kahvaan. Luulen näkeväni vielä päivän, jolloin yllätän sen jääkaapilta kaivamasta ruokaa itselleen.

Ihmiskaupasta

Tässä otsakurttuilun arvoinen asia:

http://www.suomenevankelinenallianssi.fi/ajankohtaista/ihmiskauppaon_nopeimmin_kasvavaa_rikollisuutta/

Vesilähteet

Edellisen tekstin keskiarvo 0,2 l sekunnissa perustuu LVI insinöörin käsikirjaan, jonka perusteella vesihässäköitä suunnitellaan. Tässä kuitenkin vielä osoite asialle omistautuneelle sivulle: http://www.vesiverto.fi/index.php?id=25

Paljettinaamion hanakyttäys

Keskiverto keittiöhana päästää kidastaan 0,2 l vettä sekunnissa eli viidessä sekunnissa litran. Sama koskee vessan hanaa ja suihkua. Määrä tietenkin riippuu siitä antaako veden kohista kuin Niagarassa vai ottaako norulinjan. Lisäksi virtaumaan vaikuttavat putket.

Ahdistun, jos joku laskee vettä altaaseen, mutta ei pidä kannua alla. Vaikkakin tarkoitus olisi saada kylmää juomavettä, lämmintä käsienpesuvettä tai huuhdella astioita, minusta mikään näistä ei ole sopiva syy moiselle toimelle. Sen verran tolkkua päästäni vielä löytyy etten käy kylmässä suihkussa, vaikka kuuman veden lämmittämiseen kuluu enemmän energiaa. Suorastaan hysteerinen hanakyttääjä minussa herää, jos joku unohtaa veden virtaamaan vaikkapa hammaspesun ajaksi. Silloin tekisi mieleni hyökätä hanalle, katkaista turha tuhlaus ja haihtua pois. Välillä toivoisin omistavani hienon viitan ja pisarakuvioidun paljettinaamion, jotka päällä voisin kirmata pelastamaan ihmiset vesihukalta.

Joka tapauksessa, nyt hieman matematiikkaa: Oletetaan että käyt suihkussa joka päivä ja annat veden valua jokaisella kerralla keskimäärin kymmenen minuuttia. Tämä tarkoittaa, että olet käyttänyt 12 litraa vettä suihkuorgiaan minuutissa eli 120 litraa kymmenessä minuutissa. Kuukaudessa tämä tekee 3600 l ja vuodessa 43200 l. Yhdeltä ihmiseltä. Mieti sama määrä maitotölkkejä pöydälle...

Jos nämä luvut alkavat mietityttää, säästöä syntyy niinkin pienellä konstilla kuin hanan sulkemisella shampoon levittämisen ajaksi. Olettaen, että peset hiukset joka toinen päivä ja päänahan vaivaamiseen menee kaksi minuuttia... Se tarkoittaa 24 l säästöä joka toinen päivä eli 360 l kuussa, 4320 l vuodessa. Korjatkaa toki jos vingun vääriä lukuja maskini takaa, mutta mitä kaikkea sitä saisikaan säästyneellä rahamäärällä??

Paljettinaamion täytyy nyt kuitenkin tehdä synnintunnustus: joudun huuhtelemaan astiat juoksevalla vedellä. Keittiöni ahtaudesta johtuen huuhtelusaavin käyttäminen on osoittautunut epäkäytännölliseksi tai sitten minusta on vain tullut mukavuudenhaluinen.

Kertakäyttökamera ja tropiikki

Hommasin tänään kertakäyttöisen kameran. Kunhan saan rullan täyteen ja teetätettyä laitan napsimiani kuvia tänne.

Muuten olen valmistautunut tropiikki aiheiseen teemajuhlaan. Kaislahame hakusessa.

Snap!

Otsikko kuvasi hyvin aivoissani tapahtuvaa reaktiota, kun tunnin muokkaamisen jälkeen kone ilmoitti ruudulle samaisen tekstin. Herkkä hermoiset olisivat tarvinneet korvatulpat välttääkseen suustani vyöryvien laatusanojen tulvan. Joka tapauksessa tarkoituksenani on esitellä lähiaikoina tekemäni kirpparilöytö (joka harakan unelma), jonka erikoisominaisuus paljastui vasta kotona...

Pihin diskoharakan märkä uni.

Kirppuilijan vinkkilista

 Ennen kirppua:
 - Käy kotisi kaapit läpi ajan kanssa. Kesävaatteet on parasta käydä läpi kesän jälkeen ja talvikuteet talven jälkeen. Näin tiedät mitä vaatteita et ole käyttänyt koko kauden aikana.
- Jos olet speedygonzales tyyppiä, kuten allekirjoittanut, varaa silti aikaa kaappien tutkimiseen.
- 'Tätä voi vielä tarvita...' Kerron sinulle: Et tarvitse.
- Pue päällesi mukavat, siistit kuteet ja kengät joilla jaksat tarvittaessa seisoskella ainakin kuusi tuntia.
- Eväät ovat suositeltavat jotta hymy pysyisi herkässä.
- Huomioi onko kirpparitiloissa hotelli helpotusta, tuolia pöydän takana, vaaterekkiä ja henkareita tai muita tapoja laittaa myytäviä esille vai onko ne tuotava itse.
- Vaihtoraha, vaihtoraha, vaihtoraha!
- Tarvitsetko paperia, kynää tai taskulaskinta?
- Millä siirrät itsesi ja tavarasi myyntipaikalle?

Kirpulla:
- Varaa riittävästi aikaa vaatteiden ja tavaroiden esille laittamiseen.
- Pidä myytävät järjestyksessä vaikka joutuisitkin siistimään vaatteita jatkuvasti. Tarvittavan tuotteen löytäminen helpottuu kun asiakas ei joudu itse selvittämään paitojen fuusiota.
- Tämän olisi voinut laittaa myös ennen kirppua listalle: Kuka tuuraa jos joudut käymään vessassa?
- Tinkiminen on osa prosessia, ainakin joskus. Kannattaa muistaa että sinun aarteesi on toiselle tunnesidoksista vapaa vaate.

Kirpun jälkeen:
- Huolehdi myymättä jääneet vaatteet ja tavarat asiallisesti pois paikaltasi. Sama koskee roskia.
- Mieti minne haluat jäänteet sijoittaa: roskiin, lahjoittaa kaverille vai hyväntekeväisyysjärjestön kirppareille.
- Laske tuotto ja ota rahakylpy...

Kirppupäivä

Olin tänään myymässä Valtterin kirpulla vaatteita ja jotain, joita voisi ennemminkin kutsua lumpuiksi. Heräsin muutaman yöllä nukutun tunnin jälkeen, tein eväät ja rahtasin myytävät autoon. Paikalle päästyäni huomasin joutuvani kilpailemaan elintilasta, sillä kaikki muut vaikuttivat tulleen paikalle jo seitsemältä. Rahdattuani tavaroitani kuin hikinen kameli sain sujautettua auton parkkipaikan viimeiseen vapaana olevaan plänttiin.

Myyntipöydälle tullessani vastassani oli yksi innokas ostaja, joka olisi mielellään sukeltanut pusseihini ja tonkinut niitä kuin mangusti. Päätin lievässä paniikissa jemmata kaiken pöydän taakse ja järjestellä vaatteet rauhassa paikoilleen. Tämä osoittautui kohtuu haasteelliseksi tehtäväksi, sillä myllääjiä oli paikalla jo kahdeksalta, vaikka tori aukeaa yhdeksältä. Tämä käy ilmi myös sarjan ensimmäisestä kuvasta, jonka napsaisin heti paikalle saavuttuani.

Alkuperäinen suunnitelmani oli järjestää vaatteet hintaluokittain, mutta totesin nopeasti vuoritekniikan huomattavasti toimivammaksi ratkaisuksi (kts. kaksi jälkimmäistä kuvaa). Onnekseni minua on siunattu hyvällä numeromuistilla, joten pystyin sanomaan asiakkaille samat lähtöhinnat. ;)

Naapuripöydällä emännöivät kaksi ihastuttavaa rouvaa. Tulimme hyvin juttuun, joten tarjoilin heille suolapähkinöitä ja Pezejä. Vastalahjaksi sain hedelmiä ja ihastuttavan melamiinisen riisikauhan. Juuri sellaisen, jota riisikeittimeni on toivonut joululahjaksi.

Puolilta päivin seuraani liittyi ystäväni, jonka ensimmäisiä kommentteja oli: 'Minulla on kaapissa vaatteita yhtä paljon kuin sinulla pöydällä.' Näkisipä hän kaappini. Iltapäivällä myyjäkanta harveni. Ihmiset pakkailivat jämiään ja moni oli nostanut kytkintä jo kahdelta. Itse poistuin paikalta kolmelta, jolloin tori suljetaan. Tämä vaatehamsteri oli tyytyväinen päästessään eroon 2/3 paikalle tuomistaan vaatteista. Kaiken kaikkiaan päivän saldoksi jäi hyvä mieli, vähän voittoa ja jomottava alaselkä.

Kotkot

Kotkot

Osallistuin pakolliseen hygieniakoulutukseen päivänä taannoisena. Tässä muutama raakile muistiinpanoistani. Että kotkot vaan.