Mietin mihin ihmiset tarvitsevat kelloa. Mitä ajantajulla tekee vapaa-ajalla, jos ei ole sovittuja menoja? Itse luovuin rannekellon käyttämisestä lukiolaisena. Syy tähän oli alussa lähinnä saamattomuus hankkia uutta patteria loppuneen tilalle. Olin sitä ennen tehnyt ihmiskokeen itselläni laittamalla kellon ylösalaisin ranteeseeni. Testasin kuinka kauan aivoilta menee aikaa sopeutua katsomaan kellotaulua väärin päin vain tietyssä tilanteessa. Muistaakseni viikossa osasin automaattisesti kääntää numerot päässäni ilman sekaannuksia.
Koulussa en tietenkään voinut välttyä kellojen näkemiseltä, koska niitä oli ripustettuna joka seinälle, mutta vapaa-ajalla oli ihanaa, kun en enää automaattisesti vahdannutkaan kädessä killuvaa aikarautaa. Enkä kyttää edelleenkään. Monet kellot ovat kauniita ja kerran erehdyin hankkimaan kirpputorilta punaisen kellon. Se lepäsi ranteessani kolme päivää. Sitten siitä loppui veto ja minulta loppui halu raahata ylimääräistä painoa mukanani. Lisäksi huomasin jälleen luisuvani vilkuilulinjalle.
Kellottomuuden ihanuus valkenee niinä päivinä erityisen selvästi, kun ei ole varsinaisia menoja. Aikaa on käytettävissä juuri sopivasti kaikkeen mitä haluaa tehdä ja jos kaikkea ei ehdi tehdäkään, se ei haittaa. Aina on olemassa seuraava päivä tai kerta, jolloin voi puuhailla ajattelematta ajan kulumista. Ajattominta tietenkin oli lapsena, koska kellon ja aikataulujen seuraamisen vastuut olivat vanhemmilla. Samanlaiseen autuuteen ylsin eräänä kesänä, kun sain kuukauden ajan maata rannalla varjossa eväiden kanssa ja lukea kirjoja. Luin kirjan päivässä. Sain akut todella tehokkaasti ladattua ja kuukauden loma tuntui huomattavasti pidemmältä. Olinhan ehtinyt kirjojen myötä matkailla ajatuksissani ties missä, elää eri aikakausissa ja eläytyä muiden ihmisten maailmaan. Ajalla ei ollut merkitystä. Vain vatsa muisti ilmoittaa ajoittain tarvitsevansa jäätelöä.
Suosittelen kellon tahallista kadottamista erityisesti sellaiselle, josta tuntuu ettei vuorokaudessa ole tarpeeksi tunteja. Pyydä ystävääsi ottamaan kello pantiksi viikonlopun ajaksi. Alussa tämmöinen irtaantuminen voi aiheuttaa vieroitusoireita, mutta ajan kanssa (siis sen ajan kanssa, jota ei saa seurata) tukaluus tiedottomuudesta helpottaa.
Pakko kuitenkin myöntää, että omistan taskukellon. Se piiloutuu välillä mukavasti laukkuun muistuttamaan vuorikangasta ajasta. Ilokseni kello on vedettävää mallia. Vedon loppuessa minulla on käytettävissäni sama tunti moneen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti